Vee'estä siinnyt, Maasta muokattu, Taivahan salamoista herännyt, Kansa tuo hyytävän Pohjolan korven Ja tuhansien vesien maassa. Palvelivat ukkoa Palvelivat ahtia Tapion metsiä valvoivat. Eräänä syksynä Hallan herra viipyi Talvipäivän keskelkään kuulunut. Pahaa se enteili Viisaat ne virkkoivat, Viimeksi seurasi tuonen tuuli. Sitten tiedon saivat he Varpushaukan poijalta Tiedon kauhun, surun ja porun. Marssi jo pohjolaan Kiesun sotajoukko, Ikuisen elämän haltijain. Pian sota syttyi Kauan se raivosi. Verinen se oli, puolin jos toisin. Viattomia kuoli Syyllisiä loukkaantui. Tuonelan portit ruuhkaantui Liikaa ol se jumalille, Rauhaan he hakivat, Viimeiseen rauhaan, unen tyyssijaan. Samoin katosi kansa, Metsien ja vesien kansa. Hävisi kuin tuuleen tuhka polttohautojen. Tuosta väestä tarinoitiin, Mielissä muisteltiinkiin Pohjolan äpärät tuhansien vesien.