Saalistaja
Indica
huoneeseen astuu tuo saalistaja
lumoaa kauneudellaan
tuijottaa ujot silmät nurkasta
niihin ei vilkaisekaan
uinuvat haaveet taas yö herättää
ehkä hän aamuksi jää
hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään ja häviää
taas yksin niinkuin ennenkin
ei muuta jää kuin pimeää
hohtavat hampaat on saalistajan
hymyssä lämpöä ei näy
uhrinsa valmiin hän vie mukanaan
vuoteelle kylmälle käy
uinuvat vaistot taas yö herättää
ehkä hän aamuksi jää
hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään ja häviää
taas yksin niinkuin ennenkin
ei muuta jää kuin pimeää
kerran valon näki nyt hän pitää unelmastaan lujaa kiinni irti päästä ei
vuodet vaihtuu ihmisetkin unohtaa vaan saalistaja sielun pitää päästä ei
hän poistuu varmoin askelin
hän poistuu varmoin askelin
hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään ja häviää
taas yksin niinkuin ennenkin
ei muuta jää kuin pimeää
hän poistuu varmoin askelin
yöhön hämärään ja häviää
taas yksin niinkuin ennenkin
ei muuta jää kuin pimeää