Suuri Suomen Kansa

Alku:
Surumielin suomen äiti itki:
" kussa kuljet armas kuopukseni,
Missä viivyt viisas väinämöinen?
Emos vanhan auttajaksi astu,
Joudu päästäjäksi päivän uuden,
Sekä päivän jotta kuuhutkullan!"

Säe i:
Silloin säälitellen väinö vanha,
Joka paltehelta auerpilven
Kohtaloita suomen kansan katsoi,
Katsoi kyynelsilmin, murhemielin,
Taivahalta tähtimiekan tempas,
Kalevaisten vanhan väkikalvan
Jonka sinne oli heittänynnä
Ja hän maahan valosäilän viskas,
Halki taivon, puhki pilvilöiden,
Läpi jättitammen taajan latvan.

Säe ii:
Lailla leimauksen miekka lensi,
Vaipui kalpa ukon vaajan lailla,
Tiensä leikkas läpi tammen lehväin,
Syvään päätä myöten maahan syöksi.
Näki kansa liekin leimahtavan,
Tuikahtavan oudon tulikielen
Ilman öisen, ikisynkän halki;
Kaikki tuota katsomahan riensi,
Kuunko keträ oli kirvonnunna,
Vaiko lentänynnä taivon tähti,

Väliosa:
Saapui vihdoin sinne ukko utra,
Itse virokannas karjalainen,
Joka syrjäisessä sydänmaassa
Eli yksin salon saunassansa,
Eli muinaisissa muisteloissa,
Maahan kumartui ja sormin kulki
Kahvan kaunehia tunnustellen,
Tunsi ilmarisen ihmemiekan,
Tunsi kirjat, tunsi kullat, helmet,
Tunsi väinön vanhat taikamerkit.

Säe iv:
Äänetönnä seisoi suomen kansa,
Lauloi suvantolan sankareista,
Kosijoista kuulun pohjan neien,
Lauloi väinämöisen voimatöistä,
Sampo-matkasta ja louhen maasta.
Hymyhuulin noita kansa kuuli,
Nauroi nuoret ahdin leikkilöille,
Väinön lausehille vanhat nyökkäs,
Itki neiet nuoret kullervoista,
Poiat surkutteli ainon surmaa.

Bridge:
Kuinka kaikk' ol' ennen toista täällä,
Kuinka ennen täällä suuret laulut
Raikui suusta suurten sankareiden,
Kuinka ennen täällä suuret miekat
Säihkyi säkeneitä suurten töiden,
Kuinka yksi, suuri suomen manner
Kantoi yhtä, suurta suomen kansaa
Silloin kansa kysyi kaihomielin:
" miksi ennen kaikk' ol' onnellista,
Miksi muinoin kaikki kaunihimpaa?"

Kerto i:
Ukon kertomata kuunnellessa
Syttyi sydämissä aatos uusi,
Syttyi niinkuin kulo kankahalla:
Ensin hiljaa, ritisten se hiipi,
Kanervissa kiemuroiden kulki,
Kunnes löysi kuusen kunnahalta,
Johon roihahti ja taivahalle
Kauvas kansan pyhän tahdon kantoi:
" taitettava onpi tammi suuri,
Kauhu kaadettava suomen niemen!"

Kerto ii:
Urhon huudon väinämöinen kuuli,
Ja hän riemastui ja rinnassansa
Syttyi toivon säde, kerran vielä
Päästä ahojansa astumahan,
Soutamahan suomen suvannoita.
Ja hän lauloi uuden ilmapurren,
Emäpuuksi taivon kaaren taittoi,
Kokan kultas aamun purppuralla,
Valmis lähtemähän ollaksensa,
Konsa kajahtaisi kutsu kansan