Muisto Pyhyyden Löyhkästä

Vainoista jo vaienneista, joita aika ei armahda
Muisto säilyy sisimmässä suomatta vihan vaipua
Kirkonmiesten kirjoituksin laki väkisin laadittu
Ikivihan, inhon lietsoo synninmustassa mielessä

Toivomatta tänne tuotu harhaoppi heikkoudesta
Valhe vastaan vaistojamme tuskin kuuluisi kotiimme
Papin, piispan pohjolaankin levittämä ristin löyhkä
Silti säilyy sieraimissa murhamieltäni ruokkien

Vakan alta vapautunut viha vainotun ihmisen
Synnin siemenestä synnyn saanut sielu synkän ajan
Koston janon kasvaessa kiron taivaaseen kohottaa
Kirouksensa kaiku kuuluu ylpeytemme raivon yössä

Taakse jäänen synnin taakan kiellämme koskaan kadonneen
Uskonnossa unohdettu yhä harteillamme hiertää
Taakaksi sen tunnustamme, raksaaksi sielun raahata
Vaan emme tähden tekojemme, pikemminkin petoksesi

Kuule, kristus, kiroukseni, kertomaani kuolemasta
Osaksesi omistettu ikeeni olkoon ikuinen
Pyhä piikki lihassani, rakastamani riistäjä
Puolestani piinaa et saa, toimestanipa tuhoudut

Sielustani viedyn silmän takaisin tulen ottamaan
Ruumistani lyödyt luuni kyljestäsi katkaisemaan
Suustani haljenneen hampaan lihastasi lunastamaan
Raiskaamasi ruumiin tuskan tuhatkertaisena tuottamaan

Anteeksi en koskaan anna aikaa, jonka jo anastit
Valta, jolla vielä johdat osaltani on ohitse
Kuule, kristus, kiroukseni! Kuule, kristus ja kavahda!