Äitimaa

(olen yksin...olen yksin...)

maailma hakkaa lapsiaan
ei anna öisin nukkua
vaan täyttää yöt tuskalla
eikä aamu kivulta pelasta
pieni pääni hajoaa paineesta
musta sydän täyttyy tuhkasta
muistan päivän kun aurinko lämmitti
kun sade saapui ja rakasti

ei enää...ei enää...
ei enää...ei enää...

olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä
olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä

maailma murjoo pienokaisiaan
ei hän anna vaihtoehtoja
ennen hän jokaista rakasti
kunnes hän lapsensa unohti
olen kohdannut kuka näkee sen
kuka ajattelee miten ajattelen
maailma mustuu ja pimenee
kunnes viimein rakastuu pahuuteen
(...pahuuteen...)

ei enää...ei enää...
ei enää...ei enää...

olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä
olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä

(...olen yksin...olen yksin...olen yksin ja hukun pimeään...)