Muistan kuinka moni aikanaan varoitti, ei vielä sitoutua saa
Ehkä joku heidän neuvojaan kuunteli, vaan ei meistä kumpikaan
Eivät meidän kahden uskoa huomiseen, saaneet toiset horjumaan
Tahdon sanan painoarvoon ja luonteeseen opimme luottamaan

Rakkautta, iloa ja onnea, arjen nousuja, laskuja
On elämäämme joskus mahtunut, myös aikoja vaikeita
En niitä tahdo unohtaa, ne yhä opettavat minua
Pojasta mieheksi kasvamaan, kunnes kuolema meidät erottaa

Ajan myötä päätyy kuitenkin miettimään, mihin kaikki johtaakaan
Jompikumpi meistä rakkaansa yksinään joutuu hautaamaan

Jos yhdessä saisimme lähteä, ei eron hetkeä
Rauhassa ikiuneen nukahtaa, ilman jäähyväisiä
Kun käsiin toisen uskaltaa, ainoan elämänsä antaa
Saa loppuun asti rakastaa, kunnes kuolema meidät erottaa